Tällä kertaa kirjoitan sekä kirjasta, että elokuvasta, joskin tässä tapauksessa kirja on “graafinen novelli”, mikä tarkoittaa sarjakuvaa niille, joita ei moinen närästä.
Remember, remember the 5th of November, the gun powder treason and plot. I know of no reason why the gun powder treason should ever be forgot.
Valtiovalta anonyymin nimimerkin hampaissa, osa 1: V for Vendetta
A yellow coded curfew is now in effect. All persons outside will be subject to arrest. This is for your protection.
Polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää.
Sarjakuvan totalitaarinen hallitus on valittu ihan normaalilla vaalimenettelyllä, mutta elokuva kokee asiakseen kehitellä monimutkaisen teknoviruksen, joka ajaa kansan äänestämään vallan diktaattorille. Ikään kuin meidän olisi vaikea kuvitella ihmiset riittävän typeriksi sekä riittävän apaattisiksi. Kansalainen on motivaatiomiehen arkkivihollinen, joka väsymättä käyttää supervoimaansa, äänestysoikeutta, kahlitakseen vapautta ja edistääkseen typeryyttä/byrokratiaa. Oli teema sitten fasismi vastaan anarkia tai neo-konservatismi vastaan liberalismi, tarinan konteksti on todella helppo venyttää vaikka rakkaaseen kotimaahan ja sen 200 yksilöön, jotka säätävät lakia suu vaahdossa muun vajaan viiden miljoonan yksilön puolesta. Älä osta keskiolutta ennen yhdeksää, käytä pyöräilykypärää, älä käytä suodattamatonta nettiä, salli työnantajasi lukea sähköpostisi ja niin edelleen. Kun on valittu instanssi, jonka tehtävä on säätää lakeja, se säätää niitä halusimme sitä tai emme.
People should not be afraid of their governments. Governments should be afraid of their people.
Vapise Matti Vanhanen! Jotenkin musta tuntuu, että arvi turusta terve ja arvin turusta terve mielipiteet ei paljoa hikoilluta. Ja sanelu jatkuu. Auktoriteettiallergia, anyone?
Missä olinkaan. Kirjan ja elokuvan juoni tottakai seuraa samaa kaavaa. Totalitaarinen hallitus ja sen hallitsema media istuvat tiukasti vallankahvassa ja yksilö on ajautunut yhä ahtaammalle. Evey Hammond pelastuu yölliseltä hyökkäykseltä naamioimiehen toimesta. Kun hyökkääjät ovat valtiovallan edustajia, tilanne näyttää Eveyn kannalta heikolta. Naamiomies ei käytä muuta nimeä kuin kirjainta “V” ja Evey ajautuu vastustamattomasti tämän ristiretkelle. Ristiretken teema vähän vaihtelee riippuen siitä, puhutaanko kirjasta vai elokuvasta. Molemmissa kuitenkin hallinto on luonut itsensä tuhoavan mekanismin, joka on V.
V kerää kostoonsa virtaa samaan aikaan kuin etsivä Finch yrittää saada häntä kiinni. Kostolta ei säästy kukaan V:n menneisyyden aaveista ja ansiokkaalla nettiprovoilulla anynoomeillä blogeilla hän ravistelee Diktaattori Sutlerin (tai Susanin, kuten hänen nimensä on sarjakuvassa) hermoja ja tämän kakkosmiehen, Creedyn, luottamusta. Mikä sitten jälleen elokuvassa ärsyttää, lopun lähetyessä V alkaa näyttää pehmeilyn merkkejä ja elokuvayleisölle tarjoillaa dramaattisen jäähyväiset rakkaudentunnustuksineen ja pelastuva ja vapaa maailma. Sarjakuvassa V luo seuraajansa, jonka muodonmuutos on merkittävästi elokuvaversiota selkeämpi. Molemmissa V saavuttaa tavoitteensa ja elokuvayleisö saa harmonisen vapautensa ja sarjakuvan lukijat tyydyttävän anarkiansa. Myös räjähtävä rakennus on eri, mutta idea riittävän sama.
Mitä tästä sitten jää käteen? Älä kysy, mitä voit tehdä maasi puolesta, vaan tivaa että mitäs perkelettä se valtio ylipäänsä perseilee. Tee se nimimerkin takaa tai Guy Fawkes -naamio päässä. Ympärillä on joka tapauksessa valtava lauma ihmisiä, jotka Idolsin ja Big Brotherin välissä olevien uutisten aikana käy jääkaapilla ja lukee seiskaa. Kun niitä vapauksia napsitaan, pitää jokaista dorkuutta parkua sydämensä kyllyydestä. Tarjoan ruokkumatonta ja raukkamaista anarkiaa jokaiselle minun puolestani päättävälle kusipäälle, eikä edes hävetä. Kiitti hei, lukekaa kirja ja katsokaa leffa.
Cambridge on kaunis kaupunki. Se todistaa 85 nobelin voimin oluen, ruuan ja akateemisen loiston yhteyden. Olut ei yksinään ja erillisenä selitä vielä mitään, mutta yhdistettynä ainutlaatuisella, englantilaisittain viihtyisällä tavalla tuhtiin kotiruokaan ja tarjoiltuna täyteen asti kaadetuista laseista, paketti on lyömätön. Viikon etnografiset havainnot täten todistavat Arton akateemisen loiston alkoholilain, joka kuuluu jotakuinkin “Mitä enemmän ja mitä viihtyisämpiä paikalliset pubit ovat, sitä parempi akateeminen menestys”. Vähänpä tiesivät turkulaiset ravintoloitsijat alkaessaan tarjoilla 4 desin tuoppeja.
Not logged in