Älykellojen toinen aalto. Moto360 / Kulmakarvoilla ei ole mitään tekemistä näkemisen kanssa

Älykellojen toinen aalto. Moto360

02/22/15
teknologia

IMG_20150222_203501

Juma! Vanhastaan laatikossa löllii ekan generaation Samsungin Gear Tizen -päivitysasteella. Vehje itsessään oli kameroineen sekä sensoreineen ihan kepakasti ideoitu laitos, mutta Samsungin oman ekosysteemin pakkosyöttö oli vähän liikaa. Toki vehkeen saa tohtoroitua Androidiin kuin Androidiin kiinni, mutta synergia jää tällöin hyvin hataralle pohjalle ..esim. 80% kaikista notificaatioista jäi saamatta ym. kivaa.

Kuvassa rinnan Suunnon loistava Core ja Moto360.

Rummutus Moto360:sta alkoi tuossa loppukesästä kiivaana ja marketteihin vekotin saapui syyskaudella 2014. Oman versioni sain hyppysiini tammikuussa 2015 ja oikestaan nyt vasta olen kypsynyt antamaan jotain statementtiä vehkeestä.

Jotenkin tuntuma on edelleen se ettei tämäkään kuluva vuosi ole vielä kypsä wearable älylaitteille. On tämä 360 vieläkin tosi raakile, vaikka netissä älläköidään laitteen olevan creme de la crop Android älykelloperheestä LG:n G Watchin ohella.

Itse uskaltaisin väittää, että laite ja konsepti on todella sysipaskaa edelleen.

Otetaan tähän kärkeen nopea kuvaus mistä siis on kyse. Pohjimmiltaan siis vehje on Android-puhelimen kanssa Bluetoothin yli kättelevä pääte, johon puhelin työntää ilmoituksia ja itse kelloa voi sitten käyttää esim. puhelimen kaukosäätimenä. Ilman Jellybean -tason Androidia kello on käytönnässä turha, mutta toisin kun Samsungin Gearit, ei Motorolan Moto360 vaadi minkään tietyn valmistajan näkemystä Androidista. Oikeastaan kaikki modernit A-puhelimet kättelevät nätisti 360:n kanssa.

Form factori Moto360:ssa on lähes reunaton ympyrä, jossa ainoastaan yksi fyysinen painike(toimintojahan käskytetään kosketusnäytön kautta), 1.6tuuman RGB-matriisi LCD-näyttö ja kaikki puettu retrohtvaan no-nonsense pölyn ja veden kestävään alumiinikuoreen(IP67-tasolla).

Rautaspeksien osalta 360 jää kauas LG:n G Watchin perään. Nimittäin laitosta jouduttaa muinainen TI OMAP single core suoritin noin gigahertsin tajuudella. G-kellossa sisuksissa pörrää taasen ehta neliytiminen Snappdragoni. Joiltakin osin rautatason puhdittomuus manifestoituu 360:ssa päivittäisessä käytössä, tiettyjä juttuja saa odottaa ja 3rd party appsit miettivät toisinaan tuskattuvan pitkään.

Tarkemmat rautamitat poiminet interwebseistä, joten en pastaa niitä tähän artikkeliin.

Sittenpä ranttaamisen aika!

Vaikka viimeistely materiaalien osalta on kellossa nk vimosen pielle, on silti havaittavissa tiettyjä sienipäisiä valintoja. Vaikka kellon lasi on käytännössä reunaton Gorillalasi niin se on hiottu noin milli reunasta siten koholle, että näytössä oleva kuva vääristyy hionnan kohdasta. Aivan uskomattoman dildo valinta.

Standardimallin mukana tuleva nahkahihna on about yhtä fancy kuin 10€ only from DealExtreme kelloissa ja käyttäminen esim. Suunto Coren päälle tuntuu järjettömän epävarmalta ja katsellessa itsetuhoutuvalta systeemiltä. 50€ extraa ja saat nahkaisen rannekkeen tilalle metallisen OEM-rannekkeen Motorolalta. Jee!

Fyysisen kokonsa puolesta sopii miehiseen ranteeseen nasevasti. Säätövaraa remmeistä löytyy piskuiseenkin käteen sopivaksi, mutta kellotaulun koko saattanee aiheuttaa ongelmia ..tyylijutut aina vähän vaikeita pukea tekstiksi, vain kokeilemalla tiedät miten istuu juuri omaan ranteeseen.

Softan osalta Android Wear on helkkarin kiinnosta, mutta kuinkas tässä? Hyvin “no joo” osastoa vielä ja softaa ihan kepakasti saatavilla, mutta ei varsinaisesti mitään dealbreakereita. Varsinainen pihvi vaikuttaisi olevan Google Now:n tuottamat kortit, jotka elävät vähän Googlen palveluiden käyttämisen, sijainin ym. faktoreiden mukana ..harmillisesti vain..

Google Now on vain aivan uskomatonta paskaa, jonka nimissä Googlen on pakko gimpata lippulaivatuotteitaan, kuten männävuosina oli tapana Google+ kanssa. Yksinkertaisesti.. PALVELU EI VAIN TOIMI! Palvelu luulee minun asuvan työpaikallani  tai satunnaisesti minun matkusvan Rio Janeiroon. Mitään en saa konffata oikein ja kaikki oletukset lähinnä ohi tai ei siellä päinkään.

Googlen Now:n kanssa seuraakin sitten toinen G-syöpä eli OK Google ja hot word. Vika voi olla minussakin, mutta en kuollaksenikaan ole saanut pois kellotaulusta hot wordia OK GOOGLE! TIEDÄN, LAITTEESSA ON PUHEOHJAUS, EI TARVITSE MUISTUTTAA. Tipsin pitäisi lähteä kuulemma pois, JOS SITÄ KÄYTTÄÄ, mutta no such luck. Noin viikon aktiivikäytön jälkeen kellotaulussa on edelleen teksti OK GOOGLE! Teksti luonnollisesti peittää mageissa kellotauluissa jonkin kivan mittarin.

Sitten niitä kivoja juttuja.

Optinen sykemittari toimii yllättävän hyvin ja pariutuu kera askelmittareiden ym. mainiosti Google Fittin kanssa. Saapahan kello/Fit -yhdistelmän konfiguroitua huomauttelemaan veden juomisesta ja reippailusta.

Kellotauluja on tarjolla huikea valikoima ja vieläpä ilmaiseksi. Halusit sitten ranteeseesi PipBoy 3000 -päätteen tai Rolexin Submarinerin, kaikki onnistuu ja jopa ilmaiseksi. Jos jo saatavista tauluista ei löydy mieleistä niin tällöin voit itse taiteilla omasi Watchmaker -sovelluksella ja luonnollisesti jakaa sen sitten muiden fanipoikien kesken.

Qi-Lataus ja yleinen akkukapa. Laitoksen mukana toimitetaan langattomaan lataukseen kykenevä standi. Motorola rummuttaa sen olevan Qi, niin sehän tarkoittanee sitä, että vekotinta voi latailla millä tahansa standardin alustalla. Teoreemaa en ole testannut, mutta eikös juurikin näitä interconnection juttuja varten standardit ole?

Itsessään kellon akku kestää parisen työpäivää normaalia käyttöä ja lataus täyteen sujuu siinä kolmessa tunnissa. Tietenkin akkukapaa voisi olla enemmän, mutta toisaalta se voisi olla paljon huonompikin; uusi softapäivitys ja mahdollisuus konffia ambient -toimintoja säästävät hyvin piskuista 320mAh:n akkua. Murheita ei kauheasti pitäisi tulla, jos kellon muistaa asetella latausasemaansa yöksi. Latauksen aikana kellotaulusta muuntuu hyvin low-key ja kiva kelloradioish yökello. Qi-latausskeeman ansiosta laitteessa itsessään ei ole lainkaan mitään möhnää kerääviä portteja tai liittimiä.

Moto360 Älykello nykytasolla, kuten kaikki muutkin Wear-tuotteet, ovat lähinnä niche ja kypsymistä odottava teknologiahaara. Vallitsevalla kattauksella sopii kyllä toimiston techosoturille, mutta tavalliselle pulliaiselle älykello on mahdollisesti vähän turhake. Ehkä tulevaisuudessa sitten vähän enemmän koko kansan härveli. Nykyinen, liki 300€, hintalappu ei myöskään ole aivan käyttöä vastaavalla tasolla. Samaan hintaan lähtee todella kiva Suunnon tai Casion rannetietokone ilman gimmicky puhelinvirityksiä.

Moto360, tämä 21st vuosisadan Jamesbondikello. LG G watch sitten sopii enemmän Supernaturalish hirviömetsästäjien käteen. Molemmissa kuitenkin sama käyttis ja samahko käyttöarvo. Moto360 näyttö ei ole täysin symmetrinen ympyrä. Nimittäin reunattomuudella on hintansa, tässä tapauksessa digitizeri ja equipment bay piti upottaa johonkin. Upotus tehtiin pienelle, joidenkin millien, kaistaleelle näytön alalaitaan. Kaistale saa näytön näyttämään vähän puhjenneelta renkaalta. Joitakin netti-ihmisiä feature tuntui häiritsevän, omia autismiaivojani taasen se ei hirveästi kihelmöi ..lähinnä siisti oivallus tilankäytössä.

Hinta saisi myös tipahtaa siihen 150€ kieppeille niin laitoksen hinta alkaisi vastaamaan käyttöä.

  • Hinta/Laatu: ☆☆☆/☆☆☆☆☆
  • Hauskuus: ☆☆☆/☆☆☆☆☆
  • The why-factor: ☆☆☆☆/☆☆☆☆☆

Plaah!

-K

Comments are closed.

0 Comments

There are no comments yet.

Balloons theme by
Moargh.de