ATK-asiantuntija ja suomileffat / Kulmakarvoilla ei ole mitään tekemistä näkemisen kanssa

ATK-asiantuntija ja suomileffat

1461880

 

Viimeisen parin(2) viikon aikana olen katsonut aivan luokattoman määränkulttuuriantropologipäissäni suomielokuvia, läpi vuosikymmenien. Skaalassa oli edustettuna sotienjälkeisien Pekka ja Pätkä karkeloiden apurahakausien outoksien kautta nykyiseen Vares ilakointiin. Aivan kaikkea en kestänyt katsoa loppuun, mutta ainakin yritin raivoisasti. Nostan jotain kontekstista irrotettuja huomiota, lähinnä omiksi muistiinpanoiksi seuraavassa.

Nopeat summaryt:

Viiskytä luvulla aina kuuskytluvun puoliväliin oli filmi kallista, joten kaikki kuvattu matsku oli luonnollisesti pakko käyttää final cuttiin. Kesäteatterin valiokaarti oli otettu teekkarikameran eteen vetämään kaikki överiksi. Inttileffoilla sekä musiikaalistyyppisillä ratkaisuilla lieviteltiin kansakunnan post-traumaattisia oireyhtymiä. Kassilan Masan Radio tekee murron varmaan kliffoin pätkä mihin törmäsin.

Loput kuuskytäluvusta ja oikeastaan koko seiskytäluku. Leffamaakarit hiffasivat, että valtiolta saa pyytämällä katteetonta apurahaa projektiin kuin projektiin, jos osaa kirjoittaa oman nimensä oikein. Tämähän johti siihen kera “seksuaalisen”vapautumisen, että valkokankaalla saatiin/päästiin nauttimaan mm. Jörn Donnerin erektiosta, kävystä selän alla, vanhan valtauksesta, uusvasemmistosta ja tsygedeliasta. Aivan hirveää dadaa. Jostakin syystä diggailin taas eniten Kassilan leffasta, eli skål! Vodkaa, komisario Palmu!

Kasikytäluvulla tajuttiin, että leffoille ois kiva saada maksavia katsojia. UKK lähetti nootin Pertti Pasaselle ja pyysi häntä olematta ohjaamatta enää yhtään elokuvaa, ikinä. Valta vaihtui ja Ere Kokkonen hyppäsi ohjaajan pukille. Keikautuksen seurauksena syntyi leffakimara, joka sinnitteli pitkälle ysäriin Suomen katsotuimpina fiktioina(no ne Uunot). Edelleen kaikki kuvattu matsku oli käyttistä ja steady-cam oli olemassa vain kamerakataloogin sivuilla. Oma favoritti aikakaudelta kaiketi tuo Kaurismaen Calamari Union. Vuoskymmenen loppua kohden uskallettiin vetää vittu liveen ekan kerran. Vittua sitten saikin kuunnella koko seuraavan kymmenvuotiskauden.

Yay ysäri ja suomileffat alkavat näyttämään ihan elokuvilta, vaikkakin edelleen, jostakin fetisistisestä syystä johtuen castingille pohjaan haettiin edelleen Hervannan kesäteatterista. Nuorisoakin päästettiin Jyrki -henkisesti mukaan, lähinnä hokemaan voimasanaa vittu. Kata Kärkkäinen keksi (SKUMPPAA JA VAAHTOKARKKEJA), että filmin värimaailman voi vetää aivan överiksi joko post-productionissa tai UV-filttereillä. Kantavin teema oli vittu kaikilla leveleillä ja/tai päihteiden (väärin)käyttö. Vuosikymmenen puolvälissä Samuli Edelman tai hänen agenttinsa muotoili ekan draftin kaverin soppariin, jossa määriteltiin sanalliseen asuun klausuuri “en tuu, ellen saa olla munasillani”. Suosikkeja periodilta monia, mutta kai se on pakko valkata Esa ja Vesa -auringonlaskun ratsastajat ihan parhaaksi. Kunniamaininta Spedefilmin kruununjalokivelle Romanovin kivet -täyspitkälle.

2k vedettiin sitten ysärin jälkihuumassa. Röökääminen pysähtyi valkokankaalla kuin seinään ja valtion kloonaustieteellisestä vapautettiin parivaljakko Peter Franzen/Irina Björklund ilahduttamaan elokuvissakävijöitä, jos Peter meni epäkuntoon niin tällöin planB sisälsi Tomi Korpelan sulattamisen ihmisvarastosta. Elokuvia duunattiin onneksi viimein ihan korkeakoulutetulla ammattipossella ja tuotantoarvot alkoivat viimeinkin olemaan muun maailman kanssa samalla viivalla, vakavaa bisnestä siis. Vittu unohdettiin yheksäkytluvulle. No vaikka sitten Jadesoturi katsomisen arvoista ja viimein hyvin toisenlaista produktiota.

Milleniumin toisella vuosikymmenelle tykitettiin lähinnä jatko-osia ja kirjafilmatisointeja vihaisella tahdilla. Tuotantoarvot vakiintuneet ja tavara pelottavan tasalaatuista. Kuprut valkopyykätty unholaan ja boomi näkyy kuvassa vain leikkaushuoneen lattialla. Vielä vähän aikaista sanoa mikä parhautta, mutta alustavasti tykkäilin Huhtikuun tyttöjen apaattisesta menosta.

Jos leffojen ajankuviin on uskomista niin Suomessa poltettiin ketjussa tupakkia ihan missä lystätti ja pitkälle kasikytlukua mesta oli aivan uskomaton kehitysmaa. 90% kaikesta mihin Spede koski muuttui naisvihamieliseksi paskaksi(Spelien numeroarvonta-aparaatit, joiden sekundaarifunktio oli heiluntaliikkeen aiheuttaminen maitorauhasiin).

  • Paras soundtrack kautta aikain on Bad Luck Love leffassa
  • Parhain yritys on Jari Halosen Lipton Cockton: Shadow in Sodoma, yltiöharvainen suomicyberpunkkailu
  • ja sokerina mukin pohjalla; parhain Suomessa esityskieltoon joutunut, suomalaisen ohjaajan tuotos. Renny Harlinin Jäätävä Polte

Syventyisit sinäkin joskus elokuvaan hei!

-kai

 

Comments are closed.

0 Comments

There are no comments yet.

Balloons theme by
Moargh.de