Olutseikkailu 2000, onomatopoeettinen juomalaulu / Kulmakarvoilla ei ole mitään tekemistä näkemisen kanssa

Olutseikkailu 2000, onomatopoeettinen juomalaulu

02/06/16
erotiikka

marsu_861_2_jpgJatkakaamme jälleen “Petrin” epämääräisiä, mutta väitettävän fiktiivisiä, seikkailuja. Tänä iltana ei varsinaisesti tullut pakkeja, mutta eipä aivan kaikki effortit myöskään menneet maaliin.

Tarinan toinen avaintekijä ja tärkeä katalyytti, “Petrin” lisäksi oli Cittarin alennuksesta poimittu Pirkan sininen enkeli, joka pakkautui kätevään pahvisalkkuun 24kpl. erässä. Alkuperäinen master pläni oli jäädä visusti kotiin katsomaan Netflixistä It’s always sunny in Philadelphia -inhorealismikomediasarjaa binge-moodissa, pienissä kaljoissa. 24kpl. matka-arkku, koska kyllähän ne loput sitten säilyy, jos eivät heti mene.

Flixit rullaa ja ölyttä.

Voi jumpe! Tämähän maistuu hintaansa nähden hyvältä, ei mitään överihumaloitua hipstericraftibeeriä vaan rehellistä ja teollisesti tuotettua työväenölppää. Kuin silleen söpösti ylipainoinen humanistityttö käärisi peiton kanssa lämpimään halaukseen. Täysin samalta alkaa tuntumaan noin viiden tölbän jälkeen. Keskioluen kanssa on toki se parempaa ettei tarvitse alkaa ihan jokerilla puhumaan mm. tunteistaan kesken kaiken..kuten yleensä yliopistohumanistien kanssa.

Kuuteen annokseen asti leviää lämpö ja tyytyväisyys. Seitsemästä mäyriksenmittaan alkavat sitten puudutukselliset ominaisuudet nostamaan päätään, jos selviää yli kahdentoista tölpän itsenäisen juomakulttuurinsa kanssa, niin alkaa olemaan aika home free, joten kaikki kaveripahusten masinoimat houkutukset kotikaupungin ytimessä eivät tunnu silloin enää miltään.

Kuinka ollakaan. Sininen enkeli #11 ja matkapuhelin alkaa pärisemään. Ootko kotona? Jöö. Onko plänejä? Ei sillee. Lähetkö pygeen? Onko pakko? Hyvä, tullaan hakemaan sut vartin pääst. Pistä housut jalkaa. 

Suoraan sohvalta 11 ja puolen keskioluen jälkeen askel ei varsinaisesti enää ollut aivan niin varma, joten kevyin vaihtoaskelin veskin kautta pihalle venttaamaan illan rekeä. Lupauksiensa mukaisesti kaverikööri oli kellolleen noutopisteessä. Ehtimättä sanoa moro, käteen iskettiin Ed-pullo, jossa vihreää Ediä oli lähinnä väriksi itävodkan kaverina. Se olisi kovahko taito opetella maistamaan ennen kurkun avaamista nieluun, lähinnä siksi että pääsisi jyvälle drinkin koostumuksesta ennen täyttä committia.

Ohi vilistävien kaupunginvalot alkavat sumentumaan, kuin joku vetäisi neljättä kierrosta tuorekelmua öögien päälle. Autoseurueen puhe alkaa myös muistuttamaan lähinnä klingonia. Käynti kulkee aikuisten kotibileisiin, sellaisiin missä katerinki oli kuin Anna-lehden lifestyle-artikkelista. Oli (muistaakseni) tarjolla sellaisia tuumasia rieskaan käärittyjä pikkusuolasiarullajuttuja, kahta eri väristä viintä ja boolia. Ei suorastaan mitään käryä mitä tai ketä juhlitaan, mutta jostakin syystä oon leimaantunut “hauskaksi jäbäksi”, jota on syytä kutsua kaikenmoisiin kissanristijäisiin elävöittämään sceneä.

Hitaasti nautitut kolmosölpät ja ennätystahtiin kitusiin kiskottu Ed-russiaani alkavat efekteineen kuitenkin nostaa päätään. Smalltalkki partyväen kanssa on akvardia yhteen silmään tuijottelua ja steadycam-efektiä. Tuntemattoman ajanjakson kuluttua hiffaan etten varsinaisesti tunne ketään karkeloista ja omat, minut paikalle raijanneet kamut, ovat kännisen havainnointikyvykkyyteni mukaan hävinneet jonnekin. Ad-hoc periaatepäätöksenä koitan minimoida kontaktit vieraisiin tyyppeihin ja toivoa, että kopioottiset määrät viiniä jotenkin saisivat ajan kulumaan nopeammin.

Viini ei varsinaisesti auttanut pollaa selventymään, mutta käsitystäni ajanrakenteesta lidus sai muuntumaan. Lukuisien mikrokatkojen jälkeen huomaan istuvani valkoisella ikeasohvalla, jatkuvaa puhetta tuottavan urakiipijä naisen vierestä. Naiselta tulee aivan jatkuvaa analyysiä suusta ulos; tulevaisuuden unelmia, entisistä miesystävistä tilitystä ja juotavan punaviinin laadukkuudesta. Omalta osaltani humalan leveli on saavuttanut sen myyttisen katkopuhevaiheen, joten katson parhaimmaksi vain mukailla tykitystä sanalla tai kahdella.

Joo. Niin. Sellainen on ikävää, En tiedä, Ehkä, Kyllähän tätä nyt juo, Oon pitkäaikaistyötön.

Bileet alkavat kääntymään voitoksi ja juhlaväki lastataan takseihin. Omia, oikeita kavereita, ei ole tiettävästi ollut mestoilla enää moneen tuntiin. Tilataksissa lottoan itselleni perimmäisen nurkan, jossa toivon saavani olla edes hetken puhumatta. Nope! Uusi sielunkumppani junttaa itsensä viereeni ja jatkaa about samoilla linjoilla kuin pippaloissa. Olo on kuin nurkkaan ajetulla villieläimellä, päihtymistasoni tosin estää minua tekemästä mitään järin nopeita liikkeitä.

Mittariauto lopulta pysähtyy loputtomalta tuntuneen matkan jälkeen ytimen trendiyökerhon eteen. Illasta on kuvauksena päässäni oikeastaan vain leffatraileri. Viimeinen naula intoksikaation arkkuun taisi olla se prikallinen tummia shotteja, jotka maistuivat muistaakseni mustikalta ja pahoinvoinnilta. Ei suorastaan mitään käryä miten tai miksi minut laskettiin edes yökerhoon sisään. Välillä havahdun stuuporistani siihen, että juhlissa tietoisuuteni ulkopuolella tapaamani nainen taluttaa minua kädestä kuin paavia konsanaan.

Oliko se satunnaisavekki sitten pahannäköinen? Ei kait silleen, jos on markkinoilla simpsakkaa ja määrätietoista vaimoa hakien. Suorakaiteenmalliset linssit, kehyksettömissä silmälaseissa. Kaulakorua ja silleen business-chick levelillä meikkiä. Vaaleat hiukset näpäkästi bunilla ja koko paketti sitten mahdutettu bile-mekkoon, jossa jotain kimaltelevaa. Voi olla tietenkin, että keksin yksityiskohdat myöhemmin ja oikeasti oli pykälässä siiderivalaan äiti lähiöstä. Mennään nyt kuitenkin tuolla aikaisemmalla kuvauksella, koska siitä jäi paremmat fiilikset.

Tajuntani tila heittelee rajusti. Välillä tajuan olevani tanssilattialla, toisena hetkenä suutelen ja kolmantena olen loputtomalta tuntuvalla kusitauolla. Baaritrailerin ultimaattinen huipentuma kuitenkin tapahtuu, kun minua retuutetaan tanssilattialta voimakkaan määrätietoisen varovaisesti naistenhuoneen looshiin. Looshin näennäisessä yksityisyydessä tämä ei-mitään-käryä-miksi-on-seurassani-nainen alkaa napittamaan auki sepalustani. Silläerää olin jättänyt mm. hankalaksi väitetyn vyöni kotiin, mutta vyöpuutoksen korjasin maailman neljänsiksi rumimmalla bokserivalinnalla. Rockkasin menemään nimittäin Varustelekasta hankittujen Yhdysvaltain merijalkaväen ylijäämäbokserien kanssa, joiden värimaailma oli sellainen afganistaninbeessi. Bokserivalinta ei vaikuttanut hetkauttavan naikkosta lainkaan, napiton sepalus sitä vastoin aiheutti voitonriemumaisen pärskähdyksen. Bisnesnainen käsitteli komentajakapteeniani kuin urologi, joka ei varsinaisesti aiheuttanut mitään kovin eroottissävytteisiä ajatuksia päässäni. Mielessä liikkui lähinnä humalaisen sekavia ajatuksia, häpeästä, tarinankaaren taittumisen vaiheista ja se seikka, että käsittely enemmän teki kipeää kuin jebaa. Sanomattakin on varmaan selvää etten kyennyt velhoamaan kommodoria komentosillalle asentoon, oli kuin narua olisi yrittänyt pujottaa kylmien huulien väliin. Stondiksen ilmiselvä puutos aiheutti hetkellisen käsityövaiheen jälkeen avekissa aivan helvetillisen huutoragekohtauksen, jonka siivittämänä nainen stormasi ulos eriöstä jättäen minut kaikki mahdolliset sepalukset ja looshin ovi avoinna seisomaan naistenhuoneen eriöön, dikki kädessä ja takuulla maailman kovin WTF-ilme kasvoilla.

Käytin tilaisuutta kuitenkin sen verran hyödykseni, että kävin kymmenennen kerran kusella ja pistin jostakin apinallisen mielleyhtymän seurauksena myös röökiksi. Toimituksen jälkeen käsien humalaishuolellinen pesu ja selityskierros muille naistenhuoneen asiakkaille, eihän tämä ole miestenhuone kthnxby.

Tajuan olevani jälleen ihan yksin isossa baarissa, hiffasin myös ettei varmaan kannattanut hakeutua uusvanhan seurueeni pariin takaisin aikaisempaan limpdick-efektiin viitatakseni. Tässä kohden viimeinenkin nautittu alkoholiannos manifestoituu ja filmi katkeaa aivan täysin.

“Aamulla” herään nahkasohvalta, joka tuntuu olevan liimautunut tiiviisti muutoin alastonta kroppaani vasten. Peitoksi olen lotonnut jostakin itselleni lähmäsen päiväpeiton, joka haiskahtaa vienosti miespirtelöltä. Kimmokkeen äkilliseen herätykseeni aiheuttaa neljäntoista richterin tuntuisen pääkivun lisäksi ilmeisesti viereisestä keittiöstä kantautuva blenderin särinä. Särinä katkeaa ja skannaan environ nopeasti. Kaikki vaatteeni vaikuttavan olevan siistissä pinkassa nahkasohvan edessä. Pinkasta kurotan alimman kerrastoni näppeihin ja samalla olkkariin astelee munasillaan hieman autovarkaan näköinen dude ilmeisesti proteiinipirtelöineen. Tiekkö sellainen ranteenpaksuinen ruumiinrakenne, jota koristaa teemoistaan hyvin poikkeavat tatskat ja fukken suhteettomimman kookas peenis, jota olen koskaan joutunut katsomaan.

Näköhavainto on luokassaan niin absurdi, että se overwhelmaa täysin kaikki kipusignaalit, joita tunnen pukiessani ylijäämäboksereitani jalkaan.

Haluutsä kanssa tästä? Emmä kiitos, mun pitää mennä tänään on mun lasten synttärit tjmsp.

Otetaan joskus uudestaan! Mageet jatko oli. Ähä?

Loput pukineet päälle ja se perinteinen lompsa-kännykkä-avaimet -taputtelu. Pikamarssia ulos ja katoaminen horisonttiin. I know this! This is Lauste! Onneksi on toimiva joukkoliikenne, jonka kuskaamana pääsee kätsysti kotiin. Bussissa istuskelun yhteydessä hiffaan, että peenikseni on oikeasti tosi kipeän tuntuinen. Why? I do not knooow.

Himaan päästyäni tutkaan damaget läpi ja ilmenee, että ihan rehelliset hampaanjäljethän ne esarissa komeilee. Olenko joutunut baarissa tai väitettävästi jatkoilla mesimäyrän hyökkäyksen kohteeksi vai mitä helkkaria on tapahtunut? Kukaan ei tiedä. Betadinea komentajakapteeniin, Burana huiviin ja päikkäreille.

Jälkikuittina viitisen uutta kaveripyyntöä Facebookissa ja mystillisiä <3 -symbooleja Whatsappissa, numerosta jonka omistajaa en viitsi edes lähteä selvittelemään.

To Alcohol!

-K

 

 

 

Comments are closed.

0 Comments

There are no comments yet.

Balloons theme by
Moargh.de